Monday 28 January 2013

Päivä 62 / Day 62                      Sunday   20.1.2013


Aamulla herättiin eräältä seisakkeelta ilman kelloa liikenteen meteliin. Huomattiin yöllä että levikkeellä on muitakin yöpyjiä jotenka uskalsimme jäädä siihen parkkiin.
Aamuista maisemaa
Levikkeeltä oli matkaa Pictonin lauttaterminaaliin enään noin tunnin ajomatka jotenka mitään varsinaista kiirettä ei ollut. Valitsimme ajoretiksi hitaamman mutta maisemallisesti mukavemman Queen Charlotte Driven. Varsinkin Pictonia lähestyttäessä tie meni aivan rannassa ja menen sadan metrin korkeudessa joten näkymät olivat kieltämättä hienot.

Satamassa olimme ajoissa ja yksi jännityksen kohde oli automme korkeus. Vuokraamossa sanottiin että varaatte lipun normaalille autolle koska mitään koroketta meillä ei katolla ollut. Varasin lipun juuri niin ja siinä sanottiin silti että max. korkeus 1,8m. Meidän auto oli lähes 2m ja koska meneillään oli korkea sesonki, vaarana oli että jäämme lautasta rannalle. Lähtöselvityksessä korkeus huomattiin mutta virheelle viitattiin kintaalla ja saimme maihinnousukortit laivaan. Itse laiva oli hivenen pienempi kuin lautat Suomessa Suomenlahdella.



Vene Laivassa
Maisemallisesti nähtävää oli vain Pictonin päässä siihen asti kun avomeri osuus alkoi, joten aika tylsä reitti siinä mielessä. Wellingtonissa meillä oli Hotelli varattuna jotenka tiedossa olisi taas yö jolloin saa nukkua kunnolla. Itse kaupunkia kierretiin jonkun verran ja siitä jäi päälimmäisenä mieleen rinne jonka päällä Hotellimme sijaitsi, huh huh. Mitään ihmeempää ei tälle päivälle sitten osunutkaan.

No comments:

Post a Comment