Monday 31 December 2012

Päivä 41  /  Day 41   30.12.12                Adelaide/Sydney

Aamulla sai nukkua pitkään koska tälle päivälle ei ollut mitään spesiaalia. Ainostaan lento Sydneyhyn mutta koska sekin oli vasta illalla mitään kiirettä kentälle ei ollut. Pakkasimme rinkat, jätimme ne hotellille säilytykseen ja lähdimme kaupungille muutamalle kätkölle. Päivänä eräänä oli yksi jäänyt löytymättä ja nyt oli uutta tietoa jotenka suuntasimme sinne bussilla. Tällä kertaa ei ongelmia ollut ja palasimme bussilla hotellille. Soitimme taksin ja lähdimme ajoissa kentälle. Kentällä sitten selvisi että rinkat saisi lähtöselvitykseen vasta 2 tuntia ennen lentoa kun ajatuksena oli päästä niistä eroon heti. No onneksi kentältä löytyi säilytystila rinkoille ja vieläpä mallia joka osasi Suomea. (automaatti) Rinkat säilöön ja kun aikaa oli päätimme katsoa vielä muutaman lähikätkön. Lähin oli varsin mielenkiintoinen joka kertoi palan ilmailun historiaa. Vuonna 1919 Austraalian pääministeri julisti kilpailun jossa voittaja oli se kuka ensimmäiseksi lentää Englannnista Australiaan. Koko tarina ladattavissa tästä.

Kisan voittivat Sir Ross & Sir Keith Smith vuonna 1920. Heidän ennätys "lentokoneensa" oli museoituna keskelle erästä lentokentän parkkipaikkaa isoon suljettuun katokseen. Tämäkin nähtävyys olisi jäänyt näkemättä ilman kätköilyä koska emme olisi paikasta muuten mitään tienneet.



Illalla lensimme Sydneyhyn ilman sen kummempaa kommellusta. Olimme varanneet majoituksen Airbnb kautta ja hivenen jännitti mitä "koti"majoitus toisi tullessaan. Mutta vielä piti päästä kentältä jotenkin Granvilleen jossa asunto sijaitsi. No onneksi Sydneyn junaverkosto oli jo tuttua ja eipä aikaakaan kun olimme jo oikeassa junassa. Juna ei kuitenkaan mennyt sinne minne piti koska edessä oli  yöllä tehtävä ratatyö ja niinpä junassa olijat kuljetettiin perille busseilla. Ryysikseen saattoi arvata. Lopulta pääsimme perille ja pimpotimme jännityksellä ovikelloa. Vastaanotto oli hyvin sydämmellinen ja asunto aivan loistava. Täällä oli hyvä asua seuraavat päivät, sen tunsimme heti...
Päivä 40 / Day 40  29.12.12                     Kangaroo Island

Aamulla oli aikainen herätys koska bussiasemalla piti olla ennen B4 6:30am. B4=before.
Markkinoinnin perusteella tiedossa oli tajunnan räjäyttävä matka Kenguru saarelle Adelaidesta lounaaseen. Saari on Australian kolmanneksi isoin Tasmanian ja Melville Islandin jälkeen. Matka saarelle alkoi siis Adelaiden bussiasemalta kesken parhaiden unien ja bussimatkaa oli tiedossa ennen lauttaa n.2 tuntia. Lomakauden aikana kaikki retket saarelle olivat loppuunmyytyjä kuten myös jokainen paikka lautalla. Ja sen kyllä huomasi. Bussissa oli ahtaampaa kuin lentokoneessa mutta onneksi matka ei ollut kovin pitkä.

Lauttamatka kesti n.50 minuuttia ja vaikka keli oli hyvä valtavat mainingit keikuttivat lauttaa oikein kunnolla. Ihan erillainen tilanne kuin Ruotsin tai Tallinnan lautoilla, tosin tällä kertaa lauttakin oli pienempi. Tässä varustamon ohjeet tilanteeseen. Onneksi Katja oli aamulla ottanut Postafen tabletin juuri tätä hetkeä varten, muuten tiedossa olisi taas ollut kunnon show :)

Saarelle päästyämme ensimmäinen kohteemme oli Seal Bay. Lahdella oli iso lauma Australian merileijonia ja tarinan mukaan tämän lähemmäs niitä ei päässyt missään. Mukaan rannalle tuli Rangeri joka piti huolta etteivät turistit menneet liian lähelle moisia otuksia. Poikaset ja emät olivat varsin mainioita veijareita mutta urokset melkoisia körmyjä. Niiden lähelle ei kukaan mennyt vaikka Rangerin silmä olisi hetkeksi sen sallinutkin.






Täältä suuntasimme Vivonne Bay Bistroon missä oli tarjolla päivän lounas. Liha puolella oli tarjolla kanaa ja lammasmakkaraa. Katja torjui kohteliaasti makkaran josta kiukuttelin heti ääneen. Minulle se maistui ja olisin mielelläni syönyt myös sen Katjan osuuden. Jälkiruoka olikin sitten vähemmän maistuva omenapiirakka ála vatkuli joka oli kaameaa. Vieressämme istui ranskalaisia tyttöjä ja sivusilmallä katsoin kun ensimmäinen lusikallinen vatkulia upposi kitusiin. Repesin sponttaaniin nauruun siitä ilmeestä. Lounanpaikan pihalla oli myös muutama Eucalyptus-puu jossa lounasti pari Koalaa poikasineen.

Seuraava paikka listalla oli Hanson Bay Koala Walk joka oli täydellinen pettymys ainakin meille koska olimme viikko pari sitten nähneet todellisen Koala keskittymän villissä luonnossa. Paikalla piti olla myös kenguruita ja wallabies joita emme nähneet. Alueella oli kuja jonka kummallakin puolella oli puita joissa oli koala karhuja. Kävelimme kujan päästä päähän opastettuna noin 10 minuutissa ja näimme kaksi nukkuvaa koalaa, ja thats it :) Puuttuvat kengurut potuttivat eniten koska moisen olisin halunnut nähdä ihan läheltä.

Seuraavaksi ajoimme Flinders chase national parkin läpi kohti seuraavaa pysäkkiä. Puistossa oli vuonna 2007 salaman sytyttämä metsäpalo jolloin paloi 63433 hehtaaria metsää. Palo kesti 10 päivää ja sen jäljet oli näkyvissä edelleen.

Pian saavuimmekin sitten Remarkable Rocks:eille. Graniittisille kiville joita ajan hammas oli kirjaimellisesti nakertanut. Kivet tai se mitä niistä oli jäljellä muistuttivat kuun pintaa graatereineen.






Kivet ovat tasaisella alueella mutta heti niiden takaa alkaa eräänlainen jyrkänne jonne ei ollut mitään asiaa. Muutamia vuosia sitten eräs saksalainen turisti meni liian lähelle ja liukastui sillä seurauksella että liukui mereen. Kaksi rangeria meni apuun ja myös he liukuivat mereen, molemmat rangerit menehtyivat, ironista kyllä turisti pelastui lopulta.

Täältä suuntasimme vielä Admirals Arch:ille ja näimmepä matkalla vielä yhden majakankin.
                                                     Cape du couedic lighthouse

Alueella oli varsin runsas New Zealand Fur Seals populaatio ja näitä mainioita veijareita olikin hujan hajan ottamassa aurinkoa kallioilla.




Amiraalin kaari oli isohko "luola" joka aikanaan tulee romahtamaan mereen ja viereen syntyy taas uusi. Tähän menee kuitenkin aikaa miljoonia vuosia jotenka romahdusvaaraa alueella ei ollut.




Täältä alkoi pitkähkö paluumatka kohti lauttasatamaa, poikkesimme vielä katsomassa Flinders Chase Visitors Centreä jossa oli infoa alueen luonnosta jne. ja tietenkin matkamuisto sälää.

 Muovi on meressä tappava materiaali vaikka sitä ei moni niin ajattelekkaan. Se kertyy virtausten mukana valtaviksi lautoiksi ja kestää ikuisuuden hävitä luonnon kiertokulusta. Austraalian hallitus ottaa ongelman tosissaan ja muovin heittämisestä mereen on luvassa melko hintava sakko jos siitä jää kiinni.

Vielä annos paikallista Ikurin turbiinia, Popedaa ja sitten kaikki ovat tyytyväisiä. Paikallinen Pate on varsin eri näköinen ja oloinen olemukseltaan kuin vastaava suomalainen.

                                                     Päivän mietelause, näistä Pasi tykkää.

                                       
 Ja sitten vielä lautalla kohti Austraalian rannikkoa josta noin parin tunnin ajomatka takaisin Adelaideen. Retki kesti koko päivän ja nähtävää oli varsin runsaasti. Hinta kahdelta 398€ joka oli kyllä liikaa retken antiin nähden. Ja mikä huvittavinta, emme nähneet saarella yhtäkään kengurua vaikka näin luvattiin. Muutenkin aikataulu oli aika tiukka ja koko retki enemmänkin liukuhihna kamaa, mutta tulipahan nähtyä tämäkin.

Friday 28 December 2012

Päivät 36,37,38,39        25-28.12.12    Adelaide



                                           Pronssinen porsas roskiksella

                                                     Very Big HO HO HO

Tarkoituksenamme oli vuokrata heti joulun jälkeen campervan ja suunnata sillä kohti sydneytä josta meillä on lento Uuteen-Seelantiin ostettuna 3. Tammikuuta. Joulun takia lähes kaikki liikkeet olivat kuitenkin kiinni usean päivän ajan. Netti palvelusta saimme kuitenkin tiedon että ensimmäinen vapaa campervan olisi kylillä vasta 7. Tammikuuta. Vaihtoehto B oli vuokrata tavallinen auto esin. Avikselta. Sama juttu, autoja ei vain ole tai sitten oli mutta vain lyhemmälle ajalle ja sellaisella sopimuksella että auto olisi pitänyt palauttaa takaisin Adelaideen. Olimme jumissa ja aika vahvan oloisesti. Piti turvautua vaihtoehtoon C:hen joka oli lentää suoraan Sydney:hyn. Olimme katsoneet valmiiksi monta mielenkiintoista kohdetta joissa meidän piti vielä käydä mutta tällä kertaa ne jäivät siis väliin. Lentolipuillekkin tuli hintaa ihan mukavasti kun matkapäivät osuvat vuoden vilkkaimppaan ajankohtaan ja kun ne vielä ostettiin "viime tingassa" (511 € yhteensä 2henk.) Tarjouksesta noita saa Tammikuussa 50€:lla. Nooh tyhmyydesta on aina saanut maksaa, niin se on näköjään täälläkin. Päivät sinänsä on mennyt akkuja ladatessa ja muutamia kätköjä etsiessä.  Yritimme myös buukata itsemme kahden päivän pituisella Kangaroo Island:in retkelle mutta sekin oli ihan täynnä, ei paikkaakaan. Täällä ei viime hetken varailuja kannata tehdä näköjään mihinkään. Saimme kuitenkin vihon viimeiset paikat kyseiselle saarelle päiväretkelle huomenna. Aamulla ylös ennen kuutta ja bussilla kohti Kenguru saarta siis.


BTW. Sain siskoltani mainion vinkin palvelusta josta löytyy asuntoja hotelliasumisen vastapainoksi. Palvelun ja majoituksien hintataso oli varsin positiivinen yllätys. Varasimme palvelun kautta majapaikan Sydneystä uudeksi vuodeksi ja säästimme heti pari sataa hotelliasumiseen verrattuna. 
Palvelu löytyy osoitteesta www.airbnb.com. Palveluun liittyminen on ilmaista ja sinne voi laittaa omankin asuntonsa vuokralle kokonaan tai osittain ja tienata näin mukavia lisäansioita. Palveluun voi myös kutsua tuttuja ja tienata siitäkin muutamia euroja. Jos joku haluaa palveluun liittyä ja sponsoroida samalla matkaamme niin sähköpostia vaan tähän suuntaan niin lähettelen kutsuja. 

Monday 24 December 2012

Päivä 35 / Day 35  Monday 24.12.12   Adelaide

Aamulla sai nukkua ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ihan rauhassa ilman kiirettä minnekkään ja niin myös teimme. Aamupalan jälkeen aloimme suunnitella taas vähän reissua eteenpäin ja päivällisen jälkeen päätimme suunnata jollekkin Adelaiden rannoista. Vähän sitä oli kuutamolla kun oli Jouluaatto eikä mitään perinteistä ympärillä. Tädää, paitsi tonttulakit, ne meillä tietenkin oli. Ja sitten hirvittävän sekoilun jälkeen löysimme vihdoin oikean bussin jolla pääsimme rantsuun. Rannassa ei uimareita juuri näkynyt johtuen varmaan navakasta tuulesta ja alhaisesta lämpötilasta (reilusti yli 20°)

Ja sitten uimaan


Uima reissun jälkeen suuntasimme takaisin hotellille Joulupöydän antimien kimppuun. Tänä Jouluna antimet olivat vähän heikonlaiset mutta kyllä noillakin mahansa täyteen sai. Joskus kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa vai mitä sanotte tästä ilmeestä? Missä on mun lanttulaatikko? Onneksi minulle riitti kinkkua, sinappia ja olutta..


Loppuun vielä joitakin paikallisia virityksiä joulu koristeluista. Toi heinä kuusi on kyllä ihan PÄÄLLIKKÖ rakennelma:)






Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Jykke ja Katjuusa toivottaapi kaikille oikein hyvää ja rauhallista Joulua.
Päivä 34 / Day 34  Sunday 23.12.12   Adelaide

Aamulla aamutoimet olivat taas tutut mutta tällä kertaa moottoritien taukopaikan näkymät olivat niin karut että niistä en viitsinyt edes fotoa muistoksi räpsäistä. Siivosimme auton luovutus kuntoon siinä samalla ja lähdimme ajamaan kohti Adelaidea. Taktiikkana oli jättää tavarat hotellille säilytykseen ja viedä auto luovutukseen vasta sitten. Joulun kunniaksi tulevaan majoitukseen oli panostettu vähän normaalia enemmän. Hotellimme on yksi keskustan korkeimmista ellei korkein asuintalo. Ajoissa varaamalla ja pienellä lisä hinnalla olisi huone irronnut tornin yläosasta josta näkymät ovat aika huikeat. Emme kuitenkaan tiedä minne tiemme vie jotenka ajoissa ei tätä päästy varaamaan tuloksena kolmas kerros ja näkymät rakennustyömaalle. No huoneisto sentään on ihan viimeisen päälle luxus ja mukavan oloinen. Rakennuksen yksi erikoisuus on spa osaston altaan tuleminen talon kyljen läpi kadun päälle. Allas on kuudennessa kerroksessa jotenka aika villiä on varmaan uida siellä kun altaan pohjasta näkee alas kadulle.


Päivän mittaan lämpö ulkona alkoi pikkuhiljaa nousta ja kun uutisissakin varoiteltiin kesän ensimmäisestä lämpimästä päivästä arvasin mitä tuleman piti, tai siis luulin arvaavani. Muutama vuosi sitten Dubaissa oli joskus vähän lämmintä ja silloin luulin että lämpimämpää ei oikein olekkaan mutta tänään täällä oli +42° ja se on sitten jo aika kuumaa. Ulkona ei kertakaikkiaan voinut olla ja niinpä melkein koko päivä menikin sitten ilmastoidussa huoneessa blokia kirjoittaessa ja muita rästiin jääneitä asioita hoidellessa. Ai niin ja tietenkin kinkun haussa meni oma aikansa :)
Päivä 33/ Day 33  Saturday 22.12.12   Great Ocean Rd.

Olihan se vähän erillaista herätä kun auto oli roikan nokassa ja ei ensimmäiseksi tarvinnut tarkastaa naapurustoa. Kun kerran sähköä oli laitoin heti aamulla lämmityksen päälle koska yöt täällä ovat aika kylmiä ja nämä asuntoautot mallia tropiikki eli ei mitään eristeitä. Myös mikro, vedenkeitin yms. varustus oli sähköjen ansiosta käytössä ja eipä aikaakaan kun Katja loihti oivat aamupalat pöytään.
Kävimme vielä tiskaamassa tiskin huotorakennuksessa sekä piiiiiitkässä ja lämpimässä suihkussa ennen lähtöämme leirintäalueelta. Jossakin vaiheessa päivää saavuimme sitten kahden osavaltion rajalle. Poistuimme Victoriasta ja saavuimme South Australian puolelle. Sain siitä taas yhden lisäpisteen mosttraveledpeople.com järjestön laskentaan.

Olen ollut tuossa porukassa mukana jo vuosia ja aika metkoihin paikkoihin sitä on senkin kautta tullut reissattua. Jos järjestelmä kiinnostaa siitä lisää täällä. Varoituksen sana kuitenkin. Elämä voi muuttua :)

Aamupäivä menikin suurimmaksi osaksi pelkäksi ajamiseksi mutta Beachport niminen kaupunki herätti mielenkiinnon ja niinpä kurvasimme sen ytimeen. Aivan nimensä mukainen paikka sieltä löytyikin. Keskeltä kaupunkia lähti suoraan merelle 772m pitkä laituri jonka päästä päähän kävely oli mukava konsti venytellä puutuneita jäseniämme.

On siinä lankku jos toinenkin riviin jouduttu laittamaan jotta koko 772m on ulottuvuutta saatu kasaan.
Kävimme vielä kylillä yhdellä kätköllä jossa törmäsimme melko jännän näköiseen pensaaseen. Tai pikemminkin pensaan marjat olivat jänniä, ihan kuin jotakin mini leivoksia.




Kuvia alueen merimaisemaan joista yhdessä näkyy se pitkä laiturikin osittain.
Pikkuhiljaa ajelimme kohti Adelaidea ja kun nälkäkin siinä alkoi pikkuhiljaa hiipiä niin ajoimme taas caravaanimme merenrantaan ja kokkasimme kelpo aterian. Pienen ruokalevon jälkeen otin vielä päivällispaikastamme muutaman räpsyn.


Australialla on rantaviivaa yli 36000km jotenka tätä herkkua riittää ja riittää. Ei ihme että täällä niin moni on tekemisissä mersn kanssa esim: surffaus.

Illan jo alkaessa hämärtää saavuimme vielä Coorong National Parkin alueelle jossa oli sata määrin pieniä laguuneita. Jotkut niistä olivat kuivuneet kokonaan ja vain meren suola oli jäljellä. Osassa oli vettä vielä nimeksi.



                                              Ja JyNu:lle pelikaaneja :)

Viimeinen yö tällä campperillä nukuttiin aika lähellä Adelaidea erään moottoritien levähdyspaikalla. Viikonloppu ja ison cityn läheisyys vähän arvelutti mutta rauhassa saatiin nukkua.