Sunday 23 December 2012

Päivä 27 / Day 27    Sunday  16.12.12   Leeawuleena = Nukkuva vesi =Lake St Clair


Edellisenä iltana heti auringon laskettua alkoi kaikenlaisia eläimiä olemaan tiellä niin runsaasti että ajaminen muuttui lähes mahdottomaksi. Monia sain väistettyä mutta kahdesta kengurusta tuli hengettömiä. Nyt ymmärrän miksi paikalliset pitävät niitä vitsauksena viakka ne meidän mielestä ovatkin söpöjä. Päätimme että jäämme yöksi ensimmäiseen paikkaan mihin auton vaan parkkiin saa ja sopiva leirintäalue löytyikin sitten kuin tilauksesta Lake St Clair:in rannalta. Kävimme aamulla maksamassa leirintä maksun n.31€ ja hakemassa avaimen huoltorakennukseen. Siellä odottikin iloinen yllätys, suihku joka toimi 6min 1dollarin kolikolla. No niitä oli kasassa tasan 3 ja Katja lähti ensin yrittämään onneaan 1dollarin kanssa. Tasan 7min päästä se tuli takaisin yltäpäältä shampoossa ja kirosi kun turkkilainen. Annoin seuraavan dollarin ja jännitin pääsisinkö minä edes tuohon 6min pesuun tänään. Katjan kertomuksen perusteella ensimmäinen 3min tuli pelkkää kylmää ja sitten lämpesi seuraavaksi 3min ja sitten loppui veden tulo kuin veitsellä leikaten. Minulla oli siis taskussa se viimeinen dollari kun suihkuun menin mutta sitten keksin valuttaa kaikista lavuaarien hanoista kuumaa vettä se kun oli "ilmaista". Näin sain kuuman veden ihan siihen suihkujen lähelle putkistoissa ja se olikin oiva idea. Sain lämpimän kuusi minuuttiseni enkä yhtään enempää mutta se riitti. Sitten menoksi.

                                          Watch out for this

                                           And this one also

Mitään ihmeempää suunnitelmaa ei tälle päivälle ollut mutta jonkin aikaa ajettuamme tien varressa oli taas viitta jollekkin putoukselle. Kyseessä oli Nelson Falls. Putous oli reissumme ylivoimaisesti runsas vetisin ja sen pauhun kuuli jo varsin etäälle.

                                           Nelson Falls

Putoukselle vievällä polulla oli monia info kylttejä joista yhdessä varoitettiin alueen leech / iilimadoista.
Katja tälläisen oli jo aamuisesta suihkusta bongannut mutta minulle tälläiset kuivan maan madot olivat uutuuksia. Pienenä näihin olin toki itsekkin törmännyt mutta vain järvissä. Kyltissä sanottiin että purema saattaa kestää parantua jopa 6kk joten otettiin varoitus ihan todesta ja pysyttiin keskellä polkua.

Putoukselta matka jatkui vuoristotietä Queenstown:in pikkuiseen kaupunkiin ja sieltä viellä edelleen Mt. Jukes:in rinteille muutaman kätkön perään. Ensimmäinen oli ihan perus juttu mutta seuraava säväyttikin sitten jo ihan kunnolla. Luin kätkökuvauksen vähän hutiloiden enkä oikein ymmärtänyt aluksi minne olimme menossa kunnes pääsimme lähelle nollapistettä.

                                            What it this?

Tässä tulee taas esille yksi kätköilyn hyvä puoli. Joku tietää jonkun paikan joka ei ole suuren yleisön tiedossa ja haluaa esitellä sen muille. Tällä kertaa se oli 100 vuotta vanhan kultakaivoksen suuakko ja sen takaa löytyvä tunneleiden verkosto. Vaarallista? Indeed. Sinne siis. Katja ei tietenkään moiseen halunnut mukaan lähteä joten jäi etsimään kätköä ulkopuolelta mutta minä kahlasin sisään. Jonkinlaista kokemusta tunneleista on sukellus harrastuksen kautta jotenka varovaisesti etenin ja kirosin hiljaa mielessäni että miksei Lortti ole täällä just nyt. Tunneleita riittäisi varmaankin koko päiväksi tallustettavaksi ja kaksin olisi moisessa paikassa mukavempaa.



Etenin tunnelia pikkuhiljaa ja odotin koska lepakoiden lauma syöksyisi vastaan mutta ei siellä lepakoita näkynyt. Sammuttelin välillä valoja ja katselin kajastaisiko mistään valoa mutta pimeää oli. Kun tuulenvirettäkään ei tuntunut arvelin tunnelin ympiperäksi. Huutelin Katjallekkin mutta eipä sieltä vastausta kuulunut. Kun tunnelia vaan jatkui ja jatkui päätin olla menemättä pidemmälle ja käännyin takaisin. Lopulta päivänvalo taas alkoi kajastaa.

                                           Sun light

Täältä suuntasimme seuraavaksi paikalle jossa kaksi jokea yhtyisi. Kuningas ja Kuningatar. Joet eivät meitä kiinnostaneet vaan alueella oleva kätkö jota etsimmekin varsin innokkaasti. Tässä vaiheessa putouksella oleva varoituskyltti leech:istä oli jo unohtunut vaikka maasto oli sama. Bad Mistake!!
Kun mokoma purkki lopulta oli löydetty ja olimme takaisin autolla Katja huomasi ne ensin.
LEECH IS BACK ja monta ja joka paikassa. Vaatteet lähti päältä muutamassa sekunnissa, ihan sama vaikka koko kylä olisi ollut paikalla näkemässä :) Katjalla tais olla 7 sattumaa ja mulla 5. Onneksi huomasimme ne ennen kuin ne ehtivät purra. Siinä sitten tien vieressä kävimme vaatteita läpi sauma saumalta ja varmistimme että yhtäkään veijaria ei jäänyt huomaamatta. Otuksen eivä tole mitenkään erityisen vaarallisia mutta iljettäviä kylläkin, nopeita ja ovelia. Jos ihoon kiinni pääsevät niin niitä saa tosiaan nyppiä että irti lähtevät, sytkäri on ehkä paras keino. Iljettävää on myös se että haava vuotaa varsin runsaasti ja pitkään koska mato ruiskuttaa puremaan veren hyytymistä estävää sylkeä. Madot elävät lehdissä ja ovat varsin huomaamattomia vähän tulitikun rikkipäätä isompia. Kun aistivat lämpöä kurottautuvat lämmönlähdettä kohti ja venyvät 3-4cm pituisiksi. Saavat siis otteen vaikka et koskisikaan lehtiin. Yök, yök ja yök. Tässä yksi video veijareista.

Putsaus operaation jälkeen palasimme Queenstown:een jossa kävimme ostamassa ruokaa yms. tarvikkeita. Tasmanian luoteis-osaan meni yksi mielenkiintoinen pikkutie jonka halusimme ilmanmuuta ajaa läpi. Suuntasimme siis Zeehan kautta Corinna nimiseen pikkukylään. Viimeinen 20km tietä C249 oli varsin mielenkiintoinen mutta juuri ennen Corinnaa on lossi joka ei liikennöi kovin tiuhaan. Tielle käännyttäessä oli kyllä varoitus lossista mutta laskimme kerkeävämme ajoissa viimeiselle lautalle. Lossi kuski oli kuitenkin livistänyt jo 20min ennen vuoronsa päättymistä joten jouduimme kääntymään takaisin ja samalla menetimme ehkä yhden maisemallisesti Tasmanian upeimmista ajoreiteistä Western Explorer road:in. Tie kulkee keskellä suunnattoman isoa luonnonpuistoa ja päätyy lopulta Tasmanian luoteis-rannikolle. Yöksi jäimme eräälle parkkipaikalle Burnie:een, autosta meneen oli matkaa alle 10m.
Ei paha.

No comments:

Post a Comment