RWY AHEAD

Päivät  81-82   To-Pe    7-8.2.2013   Rimatara/Rurutu/TUBUAI

Torstaina suurin sade oli jo tauonnut mutta tuuli oli vielä navakkaa. Perheen äiti kuitenkin kertoi jo aamupalalla että korvaavaa lentoa ei tänään tulisi koska matkustajia on liian vähän. Päivän aikana ei tapahtunut kovin paljoa muutakaan ihmeellistä. Päivittelin blogia ja roikuin netissä. Muutaman tunnin turina tuokio tuli kuitenkin vietettyä Kenji:n kanssa. Jo aiemmin oltiin suomesta kerrottu kaamos ja juhannus ja näytetty valokuvia kummastakin ilmiöstä. Tänään oli sitten vuorossa saunanteko ohjeet. Siitä kaveri tuntui innostuvan oikein tosissaan joten saapa nähdä. Ongelmana tulee varmaankin olemaan alueen kivi. Sekun nimittäin on korallipohjaista eikä varmaankaan kestä kiukaassa, ei tulipesänä eikä löylykivinä. Tulipa siinä vielä kerrottua sekin miten Sokoksen bonusjärjestelmä toimii ja se mitä osuuskunta oikein tarkoittaa. Sille asialle täällä olisi tilausta ja joitain kokeiluja kait jo ollutkin huonolla menestyksellä.

Perjantaina oli jo aamupalalla tieto että kone tulee ja matkaan päästään. Taas sama systeemi eli lähtöselvitys kentällä ja takaisin majoitukseen kuuntelemaan koneen tuloa samalla askareita tehden.
Sitten oli aika lähteä kentälle ja hyvästellä talon muu väki mukanamme lähteviä lukuunottamatta. Unohdimme ne isot ja muhkeat heit kämpille mutta jostakin emäntä taikoi kaulaamme uudet. Jonkin aikaa siinä ihmeteltiin kunnes kone laskeutui. Täällä paloauto seuraa jokaista nousua ja laskua kiitotien vieressä täydessä iskussa.

ATR 72 Landing to Rimatara

Tänään oli sitten jo kelikin parempi ja tuulikin osui kentälle hyvin eli juuri vastaisesta. Ihan kauhean tehokkaaksi toimintaa ei täällä voi kutsua jos ottaa huomioon minkä verran koneessa oli ihmisiä ja kuinka kauan sen purkaminen ja lastaaminen otti aikaa.

Kubotan viimeinen työpaikka

Tosin ei se näillä vehkeillä nopeasti sujuisi muuallakaan :) No viimein päästiin koneeseen ja koneen tasapainoituksen jälkeen pääsimme lähtemään. Lento Tubuaihin kulki taas Rurutun kautta ja lento sinne ei kauaa kestänyt. n.30min. Rututussa sitten oli vuorossa koneen tankkaus joten koko kone tyhjennettiin ihmisistä. Mukana oli muutamia vanhuksia joita siinä sitten eestaas kuljetettiin pyörätuolilla ja aikaa meni taas ihan mukavasti. Koneen tankkausta sivusta seuraten ymmärsin kuinka hankalaa pysyvän lentoliikenteen ylläpito täällä on.

Kapteeni tai perämies tarkastaa bensat ennen tankkausta

Saarilla käy huoltoalus kerran kuussa ja mm. lentokoneiden poltto-aine JET A-1 pitää rahdata tänne pääsaarelta tynnyreissä. Sitä menee pienehköön koneeseenkin tynnyri kaupalla joten hankalaa on. Lisäksi pienellä pumpulla bensan siirtäminen tynnyreistä koneeseen on hidasta ja vaarallista.

 Rurutussa vasta pisti silmään että kellään paikallisella ei ollut silmälaseja. Kysyin perheen äidiltä asiaa ja hän sanoi että totta se on, laseja ei ole juuri kenelläkään. Arvelimme että sen on pakko johtua ravinnosta tai sitten se on perinnöllistä.

Rurutusta matka sitten jatkui seuraavalle saarelle eli Tubuaihin. Lento sinne kesti alle tunnin ja heti laskeutumisen jälkeen oli vuorossa sitten jäähyväiset erinomaisesta isäntäperheestämme joka jatkoi koneella Tahitille messuille. Siinä sitten taas poskipusuja tuli ja meni.
Tubuaissa keli oli ihan ok ja majoituksestamme oli meitä tietenkin joku vastassa.

Tämän näköinen oli Tubuain kentän terminaali, ilmava jälleen kerran. Kentältä matkaa majoitukseen oli jo sen verran että auto oli tarpeen. Perillä uusi emäntämme esittäytyi ja kertoi että Englannin kieli on vähän ongelma kun mies oli juuri nyt siellä samoilla messuilla missä kaikki muutkin kotimajoitusta tarjoavat. Muutenkin oli heti selvää että oleminen tällä saarella on totaalisen erillaista mihin olimme Rimatarassa tottuneet. Majoituksemme oli puolihoidolla joten päivällinen piti etsiä itse. Näin myös teimme ja lähdimme paahtavaan helteeseen pikku patikalle. Monen monta snägäriä tuli vastaan mutta juuri se kehuttu ravintola antoi odottaa. Muutama kilometri farkut jalassa yli 30° kelissä saa hien pintaan. No lopulta ravintola löytyi mutta meillä oli pieni ongelma, koirat. Majoituksesta mukaamme lähti vallan vinkeä koira joka lähtee aina mukaan kun turisti astuu ulos pihapiiristä. Koira jo matkalla monta kertaa vinkui että pitää kääntyä mutta nyt ongelmana oli ravintolan pitäjän omat koirat jotka olivat perin kiinnostuneita siitä ketä mukanamme toimme. Ravintoloitsija vinkkasi pihalta että sisään vaan ja koira mukaan sillä omat koirat eivät saaneet sisälle tulla. No siinä sitten tilailimme ruuat ja olut ilman yhtäkään sanaa josta olisimme tienneet mitä se tarkoittaa. Niin ja koiralle tilattiin pöydän alle aqvaa sen osasin Ranskaksi. Vähän jännitti mitä tuleman piti ja mitä päivän normal sisällään piti. Paikallinen pyttipannuhan se sieltä lopulta pöytään kannettiin.

Kun lihan alkuperä oli Katjalle arvoitus meni siitä suurin osa koiralle pöydän alle mutta minä lapion kitusiin kun oli vallan maukasta. Paluumatkalla kävimme vielä postissa maksamassa kahden yön majoituksen Rimataraan koska rahamme eivät siellä kahteen lennon peruuntumisesta johtuneeseen extra yöhön enään riittäneet. Täällä oli taas automaatti josta rahaa saimme nostettua. Vielä ennen majoitukseen palaamista kävimme paikallisessa vapaa valinnassa jonka valikoimasta näkyi että saarta huolletaan yhteysaluksella kerran kuussa. Ei jugurttia tai muuta nopeasti pilaantuvaa kylmä tavaraa joita jo kieltämättä vähän teki mieli.

 Iltapäivällä tänne laskeutui vielä toinen kone josta tuli vieraaksi Ranskalainen pariskunta. Illallinen oli siten perin mielenkiintoinen. Kaksi ranskista, emäntä ja me. Emäntä esitteli meidät jenkeiksi jotenka kai sitä sitten englanti on jo hivenen petraantunut matkan varrella. Pöydässä puhekieli oli kuitenkin Ranska ja välillä emäntä kysyi meiltä jotakin mielestäni ihan hyvällä englannilla.