Sunday 3 February 2013

Päivät 71-77  / Days 71-77    Mon-Sun   28.1-3.2.2013  Tahiti

Ensimmäinen viikko Tahitilla meni suurimmaksi osaksi lepäillessä ja matkaa suunnitellessa jotenka niputan koko viikon tapahtumat tämän päivityksen alle.

Ensimmäisen nukutun yön jälkeen heräsimme ja oli uudestaan Maanantai eilisen aikahyppymme takia.
Päivät kuluivat netissä blokia kirjoitellessa, valokuvia järjestellessä jne..

Torstaina vuokrasimme (auton) ja päätimme lähteä tutkimaan Tahitia vähän laajemmalta. Ranskalainen asenne näkyi myös autovuokraamossa. Nainen pyysi että tarkastaisin vastasiko auton vauriot papereissa olevia. Normaalisti paperiin on piirretty naarmu tai kaksi. Kun sain lomakkeen käteeni repesin spontaaniin nauruun ja sanoin että tämähän on totally prouken juu nou. Koko (autossa) ei oikeasti ollut yhtään ehjää kohtaa jonka nyt näkee jo tosta kaavakkeestakin.



Tahitin saari muodostuu kahdesta pyöreähköstä osasta, joita yhdistää kapea kannas. Suurikokoisempi ja asutumpi Tahiti Nui sijaitsee luoteessa ja pienikokoisempi Tahiti Iti kaakossa. Varasimme bungalovin Tahiti Itin pohjois-osasta ja sinne oli siis suuntima. Kävimme jo kertaalleen oikealla paikalla mutta se näytti niin kauhealta että emme mitenkään uskoneet sitä oikeaksi paikaksi. Lopulta palasimme takaisin ja kysyimme paikalliselta neuvoa ja häntäkin hivenen nauratti kun olimme ihan oikella portilla muttemme uskoneet paikkaa oikeaksi. No lopulta pääsimme bungaloviimme joka olikin ihan suht ok rakennelma itikoita ja muita kotieläimiä lukuunottamatta. Merelle oli matkaa takaovelta alle 10m mutta ne ötökät...




Täällä päin eläimiin tunnutaan suhtautuvan melko varaamielisesti ja niinpä niitä on kaikkialla. Koiria, kukkoja, kanoja, jne. Jopa Mäkkärissä oli kana sisällä syömässä muruja lattialta eikä se ketään tuntunut häiritsevät, tai no meitä.

Kanat lentokentällä
Ja Mäkkärissä
Meillä sitten sisällä oli erinäisten purevien ja pistävien itikoiden lisäksi mm. gekkoja ja rapukin löytyi :)



Lentokentällä jo oli varoitukset Dengue kuumeesta jotenka nyt sitten 5-10 päivää odotellaan ja katsotaan oliko jollakin itikalla sitä mukanaan, osumaa meinaan tuli koko ajan.

Perjantaina käytiin katsomassa paria luolaa mutta ne olivat veden vallassa jotenka tyydyimme vain ihmettelemään niitä etäämmältä.


Lauantaina oli vuorossa taas vähän kätköilyä ja se johdatteli meidät eri metkaan paikkaan. Eräälle Blow Holelle jossa todellakin oli henki kotona. Oheinen kuva selvittää mikä siinä on pelin henki. Tutkin kalliota meren puolelta ja arvioin että tunneliin työntyi kerralla n.10m3 vettä = 10 000kg. Kun saavuimme paikalle vettä satoi aika kovin ja jäimme autoon sadetta pitämään ja samalla paikalle ilmaantui joukko turisteja (nuoria). He temppuilivat purkuaukolla ja kun huomasin että eräs teini tukki sen perseellään sanoin Katjalle että nyt napsahtaa Turoa leukaan. Siinä samassa jamppa lähti aukosta kuin hauki rannasta naamalleen asfaltille. Ei ilmeisesti sattunut pahemmin mutta olisi voinut. Tuolla voimalla aukosta siirtyy mikä tahansa esine jonka sinne saa laitettua. Minulla on mainioita videoita siitä mutta kyllä still kuvistakin juoni selvinnee.


Kohta pöksyt vilahtaa
Jani Petteri 6v.
Täällä käytiin viellä Sunnuntaina uudelleen kun sateessa ei viitsitty kovin kauaa paikkaa ihmetellä. Kuvissa näkyvä tie on jo hylätty ja hävitty merelle ja uusi tie louhittu tunneliksi ihan viereen.



Sunnuntaina oli tiedossa siirtyminen takaisin Papeeteen ja auton palautus mutta vielä poikettiin yhtä vesiputousta ihmettelemässä matkalla.


Vettä satoi taas ja putouksesta vielä lisää joten märkiä oltiin kun autolle päästiin. Käytiin vielä syömässä keskustassa ennen kuin ajoimme tuttuun hotelliin lentokentän kupeeseen. Sieltä sitten onkin aikainen startti Maanantai aamuna.

Ostimme kaksi pakettia lentolippuja 8 saarelle. Yhteensä 11 lentoa ja hintaa peketille tuli n.940€
Reitti on seuraavanlainen

Australes Island

Rimatara 4.2
Rurutu 6.2
Tubuai 8.2
Raivavae 11.2
Takaisin Papeeteen 13.2

Marquises Island
Hiva Oa 14.2
Ua Pou 16.2
Ua Huka via Nuku Hiva 18.2
Nuku Hiva 20.2
Takaisin Papeeteen 24.2

Aikamoista rallia on siis tiedossa ja osa saarista on aika alkeellisia. Saapa nähä kuinka hermo kestää. Blogin päivityksiin saataa tulla pitkiäkin viiveitä koska nettiä ei joka paikassa ole ja jos on se on todella kallista.

Tämän jälkeen onkin sitten vielä n.10 saarta jossa pitäisi käydä kääntymässä ja osalle niistä ei pääse kuin purjeveneellä. Saapa nähdä koska täältä joutaa kotiin päin?

Laitan liitteeksi kartan jossa ymmärrystä helpottamaan on laitettu mittakaavassa Euroopan kartta "alle".


No comments:

Post a Comment