Saturday 2 February 2013

Päivät 68-69 / Days 68-69    26-27.1.2013    Auckland

Lauantai ja Sunnuntai meni hotellissa makoillessa sen suurempia tai ihmeellisempiä nähtävyyksiä näkemättä. Noin kolme viikkoa ahtaassa pakettiautossa koko ajan paikkaa vaihtaen kävi jo "kunnon" päälle niin paljon että teki ihan hyvää vain olla paikoillaan. Kun hotellin nettikin toimi aika hyvin oli kiva myös päivitellä blokia ja ihmetellä mitä mailmalla oli tapahtunut viimeisten viikkojen aikana.

Ruuan haku reissulla kävimme tietysti viereisessä puistossa ihmetelemässä myös muutamaa kätköä. Kun olin pieni meillä oli kotona iso fiikus josta äitee oli tavattoman ylpeä. Eipä arvannut äitee silloin että jonakin päivänä poika vielä kiipeäisi sellaiseen :) Tosin empä arvannut minäkään vielä edes aamulla. No nyt oli purkki fiikuksessa ja ylhäällä. Tässä vaiheessa on varmaankin hyvä paljastaa minkä kokoiseksi ehkä Suomen tunnetuin huonekasvi kasvaa kun se on luonnollisessa ympäsristössään.

No sinnehän sitä oli mentävä kun kerran oli alettu. Oksia puussa ei ollut juuri ollenkaan tai ainakaan sellaisia mistä olisi saanut kiinni ja puu oli niin iso että piti valita kiipesiko Leftiä vaiko Rightiä. Kokeilin kumpaakin ja vesiperä, PRKL..
Pelkkiä juuria oli 3 metriin asti
Onks täällä mitään, täällä mitään oo
Siispä ylemmäs
Ai tää olikin näin korkeella

Juu, kyllä tää nyt riittää mun puolesta
Onneksi samaisessa puistossa oli yksi helpompikin tapaus jonka Katja nopeasti bongasikin. Puistosta sitten kauppaan ja syömään.

Sunnuntaina laiskottelu jatkui mutta puolen päivän aikoihin päätimme lähteä hieman kävelemään motellin lähistölle. Suuntasimme One Tree Hill:ille jonne saikin kiivetä ihan kiitettävästi. Puistossa oli Sunnuntaista johtuen vilinää ja vilskettä. Jokaisella puiston sisäänkäynnillä oli isot kyltin jossa kehoitettiin koiran omistajaa siisteyteen ja niillä oli myös automaatti koirankakkapusseille. Sinänsä ihan ok ajatus mutta samaisessa puistossa oli myös nautoja ja satoja lampaita. Koko puistossa ei ollut yhtään neliötä jossa ei ollut jomman kumman eläimen tuotosta jotenka ei siellä muutama koirankaan läjä olisi mitään haitannut. Ylimmällä kohdalla kukkulalla oli jokin monumentti jonka historia ei selvinnyt mutta tulipahan sekin nähtyä.




Kukkulalta oli myös hyvät näkymät Aucklandin keskustaan koska ilma oli tänään niin selkeä.
Illalla sitten pakkailtiin, alettiin jännittämään millaista Tahitilla mahtaisi olla ja suunnittelemaan täydellistä rentoutumista biitsillä makoillen......

No comments:

Post a Comment