Tuesday 19 March 2013


Päivä 102      28.2.2013  Torstai                Moorea/HUAHINE

Kun lentomme seuraavaan saareen Huahineen lähti vasta 13:45 saimme aamulla nukkua pitkään. Siinä aamutuimaan alkoi taas kukko kiekua jossakin resortin aitojen sisäpuolella ja eipä aikaakaan kun kuulin tutun äänen ja hirvittävän kotkotuksen heti perään. Resortin työntekijä oli kukon huomattuaan hakenut varastosta ilmakon ja ampui sillä kukkoa. Ihmettelinkin sitä miksi alueella ei kukkoja näkynyt mutta nyt syykin selvisi.  Kukkoja ja kanoja on joka saarella villinä riesaksi asti, enkä ymmärrä miksi kantaa ei harvenneta ihan kunnolla. Kuului siitä naapurista kyllä kolinaa muutenkin kun viereinen resortti oli saanut purkutuomioin ja äijät oli sen kimpussa.





Ihan kelpo rakennus vielä mutta n.5v sitten täällä kävi 300 000 turistia vuodessa, nyt enään 200 000 ja tilanne huononee edelleen. Ei siis ihme että joitakin rakennuksia päätyy purkuun vaikka syytä ei olisikaan.

Aamupalalla ja muilla aamutoimilla saimme ajan kulumaan ja pian olikin vuorossa huoneen luovutus ja kentälle lähtö. Itse lentokenttärakennus täällä oli parhaat päivänsä nähnyt jo ajat sitten ja epäilen että seuraavassa isommassa myrskyssä se muuttuu todella ilmavaksi. 



Tyylilleen uskollisana Air Tahitin tuubi saapui taas myöhässä mutta väliäkös tuolla kunhan vie turvallisesti perille. Lento aika Huahineen oli 35min joten pitkään ei tarvinnut koneessa kökkiä. Pidän koneessakin gps päällä aina kun se on sallittua ja jo lähes perillä huomasin "ylimääräisen" kaarron, gps näytti myös äkillisestä suunnan muutoksesta ja siinä samassa turvavyön merkkivalo syttyi. Ehdin juuri sanoa Katjalle että kohta tärisee ja kunnolla kun rytinä alkoi. Ihan kunnon ilmakuoppia vaikka kippari niitä yrittikin kiertää. 

Huahinen riuttaa
Uusi ja vanha torni

Seuraavasi olikin sitten vuorossa lasku Huahineen ja siirtyminen majoitukseen. 
Majoitus oli taas ihan perinteinen suoritus jossa vaihtoehtoina olivat Bungalovi tai huone rivitalosta. Valitsimme rivitalo vaihtoehdon koska Bungalovi asuminen on jo niin tuttua eikä siitä täällä olisi saanut mitään ylimääräistä.


 Illalla menimme vielä resortin ravintolaan illalliselle jossa alkupalaksi sai suhtalaisen upean auringon laskun.


1 comment: